Reality-sarja nimeltä Ra(a)jarikko

Ehtoota, ihmiset!

Tällä kertaa kirjoittajan penkille istahtaa Karri, 21-vuotias miehen- ja näyttelijänalku Joensuusta. Jos itsestä nyt pitää keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa, niin... noh, olen vasenkätinen, luokan toinen kahdesta miesopiskelijasta sekä erittäin nolo larppaaja ja roolipelaaja.

Jännittävän reality-sarjamme edellsisessä jaksossa taidettiin päästä torstain läpimenoihin asti. Jatkamma siis perjantaista, joka aloitettiin perinteiseen tapaan tanssilla. Aiheena tunnilla oli erilaiset impulssit mm. kosketuksen ja kuulon kautta. Tunnin loppupuolella häröiltiin hyvin omalaatuisissa äänimaisemissa, jota osa ryhmäläisitä tuotti - ja loppujen tuli improvisoida tanssia/koreografiaa sen pohjalta.
Pikkuhiljaa meistäkin alkaa kuoriutumaan jos jonkinlaista liikkujaa ja taiteilijaa: kaikessa alkaa olemaan aina himpun verran enemmän sitä tekemisen meininkiä sekä vilpitöntä leikkisyyttä, kummastakaan tinkimättä. Väitän, että toissaviikkoisella Pina-elokuvalla saattaa olla jonkinlaista tekemistä asian kanssa.

Mutta päivä jatkuu, milläs muullakaan kuin... kohtaustreeneillä! Etenemistahti on ollut niissä rauhallisen varmaa: kohtaukset hiotaan yksitellen kuntoon, sitten siirrytään seuraavaan. Toistetaan prosessi noin parikymmentä kertaa, sitten sama härdelli aloitetaan alusta vähän tarkemmalla höylällä ja avot! Meillä alkaa olla näytelmä kasassa! Hiomista ja ennen kaikkea työtä on toki paljon jäljellä, turha tässä on ruveta vielä huilaamaan.
Huteralla karrinsillalla (*) voisin mainita sanasen roolijaoista, jotka nakitettiin meille noin viikko sitten keksiviikkona [sic]. Omalle kohdalle sattui mielestäni juuri oikea rooli. En nyt mene puhumaan mistään luonneroolista, enemmänkin sellaisesta, josta itse tulisin saamaan eniten irti, ja jonka esittäjäksi tarvittaisiin juurikin miespuolista kaiffaria. Totta puhuen tuntuu hieman siltä, että pääsen repliikkien määrässä muihin nähden aika helpolla. Toisaalta, jos on vähän reploja, ne oppii helpommin, ja kun replat osaa kunnolla, se antaa tilaa aidolle, vilpittömälle ilmaisulle ja läsnäololle.

* "Karrinsilta" = Niin hutera aasinsilta, että mokoma romahtaa, ennen kuin sitä päästään edes ylittämään. Tällaisia on päässyt toistaiseksi vain Karrin (= minun) suusta.

Maanantai sujui aika samalla lailla kohtaushäröilyjen parissa. Lavalla on viikonlopun aikana tapahtunut hassuja: sinne on tullut tavaraa ja lavasteita! Ja mustia tanssimattoja! Lava alkaa saamaan pikkuhiljaa muotoaan.
Kohtauksia ei valitettavasti ehditty harjoittelemaan niin montaa ennen kuin kukin vastuuryhmä joutui lähtemään palaveroimaan omiaan. Oman ryhmän (= lavastus- ja puvustusryhmä) palaverissa luotiin semi-lopullista pohjaa näytelmän lavasteille. Ainakin teoria-asteella
Samana päivänä tuli huomattua jotain: oikeastaan jo se, että lavalla on enemmän konkreettista tavaraa, luo uskoa tähän produktioon ja tekemiseen. Ehkä se on vaan se, että on jotain konkreettista, käsinkosketeltavaa, johon uskoa. Tästäkin tulee jotain helevitin [sic] siistiä, sitä vaan pitää rakentaa!

Meidän lava ennen...

...ja jälkeen viikonlopun. Hurraa!

Ja sitten saavutaankin tähän päivään, tiistaihin. Erään ryhmäläisen sanoin me oltiin iltapäivällä oikeassa "tulikokeiden tulikokeessa". Porukkalla alkoi olemaan pientä uupumusta päivän tohinoista, ohjaajakin oli joutunut lähtemään palaveriin ja jättämään meidät oman onnemme nojaan. Tämän lisäksi meidän valo- ja äänilaitteet olivat muualla lainassa, joten niilläkään ei päästy näpräämään. Tehtävänanto: käykää koko näytelmä läpi keskenänne! Joku olisi sanonut, että katastrofin ainekset olivat kasassa... mutta selvittiinkö me?
Oh yes, we did.
Porukka veti hyvällä sykkeellä aika vähillä keskeytyksillä ja oli muutenkin hyvä tehdä, ainakin omalta osaltani. Yeah! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

No mutta. Muutaman päivän hulinat olivat aika lailla siinä, seuraavassa jaksossa jotain muuta.

"Palataan astialle, näkemiin."

Kärsimättömille esimakua tulevasta!