Jaha. Miun vuoro. Elikkäs oon tän opiskelija ryhmän ainut äiti ja vanhin (fyysisesti) ja se kuka tulee joka aamu kouluun täältä muusta maailmasta kun asuntolasta. Bussilla köröttelen onnelisena osallisena. Miulle tämä syksy on ollut hyvinkin kasvattavaa, ja se kasvun tahti näyttää vaan kiihtyvän tässä produktion edetessä. Alussa olin hieman kummissani kotiäidin maailmasta hypätä tänne, intohimoisesti teatteria tekevien nuorien porukkaan. Kummastelut on jo unohtunut ja tuntuu kun oltaisiin tehty yhdessä töitä pidemmänkin aikaa ja se tässä hauskinta onkin. Vaikka meitä on liuta ihan erinlaisista elämistä ja eripuolita suomea tulleita ihmisiä, niin meillä on yksi yhteinen tavoite: kehittyä näytteliänä, taiteiliana. Ja intohimo tähän tavoitteeseen on niinkin suuri, että se kantaa jopa pienien konfliktien yli. Sehän on selvää että konflikteilta ei voi välttyä kun ryhmä vahvoja ihmisiä elelee ja oppii yhdessä. Mutta miun täytyy sanoa että on huidea nähdä ja kokea miten taitavasti tämä jengi tähtää myös yhteiseen tavotteeseen oman tavotteensa lisäksi. En nyt muista oliko ryhmässä toimimiseen parantavasta harjotteesta joku jo täällä kirjotellut, mutta mainihempa silti erään parviharjotteen, jossa jokaisen on kuunneltava koko ryhmän energiaa ja liikuttava sen "alaisena". Tuo harjote oli aluksi hankalaa, ja tunteita nostattavaa, mutta harjotetta toistettiin ja toistettiin ja kuinka ollakkaan nykyään se sujuu, se sujuu! me opimme sen! ei vielä täydellisesti, mutta jokainen osaa olla läsnä yhteisessä energiassa luomassa hetkessä esittävää taidetta. Siitä mie olen ylpeä meistä ja se kuvastaa hyvin meidän henkeä. Ja onhan se myös yksi tärkeimmistä näytteliäntyön tehtävistä, osata toimia yhdessä porukassa, puhaltaa yhteen hiileen ja saada näyttämöllä hommat toimimaan ryhmänä!
Sit vielä vähän henkilökohtaisuuksiin, mie oon Joensuusta kotoisin oleva, paluumuuton (joensuuhun) maailmalta tehnyt kahden lapsen äiti Verna, ikää 31 vuotta (eikä suotta). Itelleni tää vuosi Teatteri Rajarikossa merkitsee tärkeää tietä eteenpäin, minne, sitä en vielä tiedä :) Näen kuitenkin jo nyt tehneeni oikean valinnan vastaanottaessani paikan täältä.
Tällä viikolla ollan opiskeltu aikidoa, kepeillä harjoiteltiin koreografiaa. Hyvin kepit pyörivät. Produktio harjotuksissa käytiin läpi kohtauksia, sekä tehtiin läpimeno jossa oli mukana myös teatterin ammattilaisia: musiikin puolelta , valo ja ääni mies ,lavastus puvustus ammattilainen ja tietty meidän huippu ohjaajammekin. On mielenkiintoista nähdä miten pienistä oudoista palasista syntyy kun syntyykin kokonaisuus, jota voi jo ruveta kutsumaan teatteriesitykskski. Viikko päättyi tanssituntiin, jossa harjoiteltiin autenttista liikettä ilman musiikkia (hyvin kehotietoisuutta lisäävä harjoitus), tehtiin myös itsenäisenä työskentelynä pieni tanssikoreografia sekä tutustuttiin pyörähdykisen maailmaan, jossa mulla menee kyllä pää pyörälle mutta opiskelutoverini kertoivat että se on pään asentotekniikka kysymys, eikä vanhuus niinkuin ensin luulin...
Tässäpä tätä tekstiä tältä erää, vielä viikko opiskellaan ennen joululomaa. Joululomalla rentoudutaan perheiden parissa ja tullaan Tammikuussa jatkamaan uusin voimin saattamaan produktio kunnialla loppuun saakka!
Valoa elämään ihmiset!!!!!
perjantai 13. joulukuuta 2013
perjantai 6. joulukuuta 2013
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Hei, täsä mie!
Olen Enni Kilpeläinen, 21-vuotias alkukantainen nuori näyttelijänalku. Minulla on ilo ja kunnia kuulua Ra(a)jarikko-ryhmään ja opiskella teatteria mitä mahtavimmassa porukassa. Ryhmämme koostuu erilaisista, loistavista, mielenkiintoisista ja lahjakkaista ihmisistä, joita en vaihtaisi mihinkään, vaikka aika ajoin he näkevätkin vilauksen kiukku-Kilpeläisestä.
Tämä kouluviikko oli normaalia lyhyempi tämänpäiväisestä itsenäisyyspäivästä johtuen ja koska luokkalaiseni Karri on kertonut maanantain ja tiistain tapahtumista jää minun tehtäväkseni kertoa keskiviikosta ja torstaista.
Keskiviikkona aloitimme päivän aamulenkillä ja aamiaisella ja näiden jälkeen käymällä läpi itsenäisyyspäiväjuhlan esitystä ennen ohjaajamme Annen saapumista paikalle ja varsinaisen opetuksen alkamista. Iida ja Katariina sonnustautuivat armeija-vaatteisiin ja esittivät kohtauksen Tuntemattomasta sotilaasta.Kohtauksen jälkeen me muu luokka liitymme Iidan ja Katariinan seuraan lavalle ja esitämme yhdessä kappaleen Vapauden kaiho, aluksi reggaea-ja lopuksi humppa-tyylillä.
Itsenäisyyspäivä-esityksen läpikäynnin jälkeen kello oli yhdeksän ja ohjaajamme saapui paikalle. Lämmittelimme tuttuun tapaan joogaamalla, minkä jälkeen aloitimme Leipäjono ballani-näytelmämme läpimenon. Läpimeno sujui todella hyvin ottaen huomioon sen, että saimme tietää roolijaon vasta edellisen viikon lopussa ja ensi-iltaan on vielä pitkä aika. Mutta parempi olla hyvissä ajoin peruspaketti kasassa, jotta ilmaisuun ja rytmitykseen voi keskittyä rauhassa ilman epätietoisuutta siitä, mikä kohtaus on seuraavaksi vuorossa.
Olen itse todella innoissani näytelmästämme! Alkuun teksi tuntui hankalalta, sillä siitä puuttuu eheä, perinteinen juonen kaari. Usean lukukerran jälkeen kuitenkin vaakuutuin tekstin hienoudesta. Teksti on nerokasta ja koskettavaa, täydellinen pohja ja lähtökohta esitykselle.
Leipäjono balladin läpimenon jälkeen suuntasimme koulumme itsenäisyyspäiväjuhlaan. Juhlassa kuultiin mielenkiintoisia puheita koulumme nykyiseltä ja entiseltä rehtorilta sekä Joensuulaiselta sotaveteraanilta. Koulun entinen rehtori kertoi Niittylahden opiston historiasta, joka ulottuu aivan 1900-luvun alkuun. Sotien aikana Niittylahden opiston päärakennus(jossa me teatterilaiset asumme) on toiminut sotasairaalana!
Juhlassa esitimme aamulla kerratun esityksen. Iida ja Katariina saivat paljon hyvää palautetta Tuntemattoman sotilaan tulkinnasta ja Vapauden kaihokin kuulosti kuulemma hyvältä!
Torstai alkoi tuttuun tapaan aamulenkillä ja harjoitustiloihimme Urkalle siirryimme yhdeksältä. Anne teetti meillä pitkästä aikaa hyödyllistä energiataso-harjoitusta, joka auttaa syventämään hahmotusta siitä, millä energiatasolla lavalla toimii.Harjoituksessa liikutaan seitsemällä eri energiatasolla, mahdollisimman pienestä energian tasosta aina pakokauhua muistuttavaan tilaan.Energiatasolta toiselle siirryttäessä katse, hengitys ja kehonkieli muuttuvat. Loistava, kehotietoisuutta lisäävä harjoitus!
Harjoitteen jälkeen siirryimme näytelmän pariin. Tänään oli vuorossa niiden kohtausten treenaus, joita tähän mennessä on ehditty käydä vähiten läpi. Itse istuin jonkin verran katsomossa, sillä en ollut treenattavissa kohtauksissa. Katsomossa istuminen on kaikkea muuta kuin tylsää, sillä toisia katsomalla ja seuraamalla oppii valtavasti!
Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
Olen Enni Kilpeläinen, 21-vuotias alkukantainen nuori näyttelijänalku. Minulla on ilo ja kunnia kuulua Ra(a)jarikko-ryhmään ja opiskella teatteria mitä mahtavimmassa porukassa. Ryhmämme koostuu erilaisista, loistavista, mielenkiintoisista ja lahjakkaista ihmisistä, joita en vaihtaisi mihinkään, vaikka aika ajoin he näkevätkin vilauksen kiukku-Kilpeläisestä.
Tämä kouluviikko oli normaalia lyhyempi tämänpäiväisestä itsenäisyyspäivästä johtuen ja koska luokkalaiseni Karri on kertonut maanantain ja tiistain tapahtumista jää minun tehtäväkseni kertoa keskiviikosta ja torstaista.
Keskiviikkona aloitimme päivän aamulenkillä ja aamiaisella ja näiden jälkeen käymällä läpi itsenäisyyspäiväjuhlan esitystä ennen ohjaajamme Annen saapumista paikalle ja varsinaisen opetuksen alkamista. Iida ja Katariina sonnustautuivat armeija-vaatteisiin ja esittivät kohtauksen Tuntemattomasta sotilaasta.Kohtauksen jälkeen me muu luokka liitymme Iidan ja Katariinan seuraan lavalle ja esitämme yhdessä kappaleen Vapauden kaiho, aluksi reggaea-ja lopuksi humppa-tyylillä.
Itsenäisyyspäivä-esityksen läpikäynnin jälkeen kello oli yhdeksän ja ohjaajamme saapui paikalle. Lämmittelimme tuttuun tapaan joogaamalla, minkä jälkeen aloitimme Leipäjono ballani-näytelmämme läpimenon. Läpimeno sujui todella hyvin ottaen huomioon sen, että saimme tietää roolijaon vasta edellisen viikon lopussa ja ensi-iltaan on vielä pitkä aika. Mutta parempi olla hyvissä ajoin peruspaketti kasassa, jotta ilmaisuun ja rytmitykseen voi keskittyä rauhassa ilman epätietoisuutta siitä, mikä kohtaus on seuraavaksi vuorossa.
Olen itse todella innoissani näytelmästämme! Alkuun teksi tuntui hankalalta, sillä siitä puuttuu eheä, perinteinen juonen kaari. Usean lukukerran jälkeen kuitenkin vaakuutuin tekstin hienoudesta. Teksti on nerokasta ja koskettavaa, täydellinen pohja ja lähtökohta esitykselle.
Leipäjono balladin läpimenon jälkeen suuntasimme koulumme itsenäisyyspäiväjuhlaan. Juhlassa kuultiin mielenkiintoisia puheita koulumme nykyiseltä ja entiseltä rehtorilta sekä Joensuulaiselta sotaveteraanilta. Koulun entinen rehtori kertoi Niittylahden opiston historiasta, joka ulottuu aivan 1900-luvun alkuun. Sotien aikana Niittylahden opiston päärakennus(jossa me teatterilaiset asumme) on toiminut sotasairaalana!
Juhlassa esitimme aamulla kerratun esityksen. Iida ja Katariina saivat paljon hyvää palautetta Tuntemattoman sotilaan tulkinnasta ja Vapauden kaihokin kuulosti kuulemma hyvältä!
Torstai alkoi tuttuun tapaan aamulenkillä ja harjoitustiloihimme Urkalle siirryimme yhdeksältä. Anne teetti meillä pitkästä aikaa hyödyllistä energiataso-harjoitusta, joka auttaa syventämään hahmotusta siitä, millä energiatasolla lavalla toimii.Harjoituksessa liikutaan seitsemällä eri energiatasolla, mahdollisimman pienestä energian tasosta aina pakokauhua muistuttavaan tilaan.Energiatasolta toiselle siirryttäessä katse, hengitys ja kehonkieli muuttuvat. Loistava, kehotietoisuutta lisäävä harjoitus!
Harjoitteen jälkeen siirryimme näytelmän pariin. Tänään oli vuorossa niiden kohtausten treenaus, joita tähän mennessä on ehditty käydä vähiten läpi. Itse istuin jonkin verran katsomossa, sillä en ollut treenattavissa kohtauksissa. Katsomossa istuminen on kaikkea muuta kuin tylsää, sillä toisia katsomalla ja seuraamalla oppii valtavasti!
Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
tiistai 3. joulukuuta 2013
Reality-sarja nimeltä Ra(a)jarikko
Ehtoota, ihmiset!
Tällä kertaa kirjoittajan penkille istahtaa Karri, 21-vuotias miehen- ja näyttelijänalku Joensuusta. Jos itsestä nyt pitää keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa, niin... noh, olen vasenkätinen, luokan toinen kahdesta miesopiskelijasta sekä erittäin nolo larppaaja ja roolipelaaja.
Jännittävän reality-sarjamme edellsisessä jaksossa taidettiin päästä torstain läpimenoihin asti. Jatkamma siis perjantaista, joka aloitettiin perinteiseen tapaan tanssilla. Aiheena tunnilla oli erilaiset impulssit mm. kosketuksen ja kuulon kautta. Tunnin loppupuolella häröiltiin hyvin omalaatuisissa äänimaisemissa, jota osa ryhmäläisitä tuotti - ja loppujen tuli improvisoida tanssia/koreografiaa sen pohjalta.
Pikkuhiljaa meistäkin alkaa kuoriutumaan jos jonkinlaista liikkujaa ja taiteilijaa: kaikessa alkaa olemaan aina himpun verran enemmän sitä tekemisen meininkiä sekä vilpitöntä leikkisyyttä, kummastakaan tinkimättä. Väitän, että toissaviikkoisella Pina-elokuvalla saattaa olla jonkinlaista tekemistä asian kanssa.
Mutta päivä jatkuu, milläs muullakaan kuin... kohtaustreeneillä! Etenemistahti on ollut niissä rauhallisen varmaa: kohtaukset hiotaan yksitellen kuntoon, sitten siirrytään seuraavaan. Toistetaan prosessi noin parikymmentä kertaa, sitten sama härdelli aloitetaan alusta vähän tarkemmalla höylällä ja avot! Meillä alkaa olla näytelmä kasassa! Hiomista ja ennen kaikkea työtä on toki paljon jäljellä, turha tässä on ruveta vielä huilaamaan.
Huteralla karrinsillalla (*) voisin mainita sanasen roolijaoista, jotka nakitettiin meille noin viikko sitten keksiviikkona [sic]. Omalle kohdalle sattui mielestäni juuri oikea rooli. En nyt mene puhumaan mistään luonneroolista, enemmänkin sellaisesta, josta itse tulisin saamaan eniten irti, ja jonka esittäjäksi tarvittaisiin juurikin miespuolista kaiffaria. Totta puhuen tuntuu hieman siltä, että pääsen repliikkien määrässä muihin nähden aika helpolla. Toisaalta, jos on vähän reploja, ne oppii helpommin, ja kun replat osaa kunnolla, se antaa tilaa aidolle, vilpittömälle ilmaisulle ja läsnäololle.
Maanantai sujui aika samalla lailla kohtaushäröilyjen parissa. Lavalla on viikonlopun aikana tapahtunut hassuja: sinne on tullut tavaraa ja lavasteita! Ja mustia tanssimattoja! Lava alkaa saamaan pikkuhiljaa muotoaan.
Kohtauksia ei valitettavasti ehditty harjoittelemaan niin montaa ennen kuin kukin vastuuryhmä joutui lähtemään palaveroimaan omiaan. Oman ryhmän (= lavastus- ja puvustusryhmä) palaverissa luotiin semi-lopullista pohjaa näytelmän lavasteille. Ainakin teoria-asteella
Samana päivänä tuli huomattua jotain: oikeastaan jo se, että lavalla on enemmän konkreettista tavaraa, luo uskoa tähän produktioon ja tekemiseen. Ehkä se on vaan se, että on jotain konkreettista, käsinkosketeltavaa, johon uskoa. Tästäkin tulee jotain helevitin [sic] siistiä, sitä vaan pitää rakentaa!
Ja sitten saavutaankin tähän päivään, tiistaihin. Erään ryhmäläisen sanoin me oltiin iltapäivällä oikeassa "tulikokeiden tulikokeessa". Porukkalla alkoi olemaan pientä uupumusta päivän tohinoista, ohjaajakin oli joutunut lähtemään palaveriin ja jättämään meidät oman onnemme nojaan. Tämän lisäksi meidän valo- ja äänilaitteet olivat muualla lainassa, joten niilläkään ei päästy näpräämään. Tehtävänanto: käykää koko näytelmä läpi keskenänne! Joku olisi sanonut, että katastrofin ainekset olivat kasassa... mutta selvittiinkö me?
Oh yes, we did.
Porukka veti hyvällä sykkeellä aika vähillä keskeytyksillä ja oli muutenkin hyvä tehdä, ainakin omalta osaltani. Yeah! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
No mutta. Muutaman päivän hulinat olivat aika lailla siinä, seuraavassa jaksossa jotain muuta.
"Palataan astialle, näkemiin."
Tällä kertaa kirjoittajan penkille istahtaa Karri, 21-vuotias miehen- ja näyttelijänalku Joensuusta. Jos itsestä nyt pitää keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa, niin... noh, olen vasenkätinen, luokan toinen kahdesta miesopiskelijasta sekä erittäin nolo larppaaja ja roolipelaaja.
Jännittävän reality-sarjamme edellsisessä jaksossa taidettiin päästä torstain läpimenoihin asti. Jatkamma siis perjantaista, joka aloitettiin perinteiseen tapaan tanssilla. Aiheena tunnilla oli erilaiset impulssit mm. kosketuksen ja kuulon kautta. Tunnin loppupuolella häröiltiin hyvin omalaatuisissa äänimaisemissa, jota osa ryhmäläisitä tuotti - ja loppujen tuli improvisoida tanssia/koreografiaa sen pohjalta.
Pikkuhiljaa meistäkin alkaa kuoriutumaan jos jonkinlaista liikkujaa ja taiteilijaa: kaikessa alkaa olemaan aina himpun verran enemmän sitä tekemisen meininkiä sekä vilpitöntä leikkisyyttä, kummastakaan tinkimättä. Väitän, että toissaviikkoisella Pina-elokuvalla saattaa olla jonkinlaista tekemistä asian kanssa.
Mutta päivä jatkuu, milläs muullakaan kuin... kohtaustreeneillä! Etenemistahti on ollut niissä rauhallisen varmaa: kohtaukset hiotaan yksitellen kuntoon, sitten siirrytään seuraavaan. Toistetaan prosessi noin parikymmentä kertaa, sitten sama härdelli aloitetaan alusta vähän tarkemmalla höylällä ja avot! Meillä alkaa olla näytelmä kasassa! Hiomista ja ennen kaikkea työtä on toki paljon jäljellä, turha tässä on ruveta vielä huilaamaan.
Huteralla karrinsillalla (*) voisin mainita sanasen roolijaoista, jotka nakitettiin meille noin viikko sitten keksiviikkona [sic]. Omalle kohdalle sattui mielestäni juuri oikea rooli. En nyt mene puhumaan mistään luonneroolista, enemmänkin sellaisesta, josta itse tulisin saamaan eniten irti, ja jonka esittäjäksi tarvittaisiin juurikin miespuolista kaiffaria. Totta puhuen tuntuu hieman siltä, että pääsen repliikkien määrässä muihin nähden aika helpolla. Toisaalta, jos on vähän reploja, ne oppii helpommin, ja kun replat osaa kunnolla, se antaa tilaa aidolle, vilpittömälle ilmaisulle ja läsnäololle.
 | ||
| * "Karrinsilta" = Niin hutera aasinsilta, että mokoma romahtaa, ennen kuin sitä päästään edes ylittämään. Tällaisia on päässyt toistaiseksi vain Karrin (= minun) suusta. |
Kohtauksia ei valitettavasti ehditty harjoittelemaan niin montaa ennen kuin kukin vastuuryhmä joutui lähtemään palaveroimaan omiaan. Oman ryhmän (= lavastus- ja puvustusryhmä) palaverissa luotiin semi-lopullista pohjaa näytelmän lavasteille. Ainakin teoria-asteella
Samana päivänä tuli huomattua jotain: oikeastaan jo se, että lavalla on enemmän konkreettista tavaraa, luo uskoa tähän produktioon ja tekemiseen. Ehkä se on vaan se, että on jotain konkreettista, käsinkosketeltavaa, johon uskoa. Tästäkin tulee jotain helevitin [sic] siistiä, sitä vaan pitää rakentaa!
 | |
| Meidän lava ennen... |
 |
| ...ja jälkeen viikonlopun. Hurraa! |
Oh yes, we did.
Porukka veti hyvällä sykkeellä aika vähillä keskeytyksillä ja oli muutenkin hyvä tehdä, ainakin omalta osaltani. Yeah! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
No mutta. Muutaman päivän hulinat olivat aika lailla siinä, seuraavassa jaksossa jotain muuta.
"Palataan astialle, näkemiin."
 |
| Kärsimättömille esimakua tulevasta! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)